Patrick Lindman

Trump ja Trexit

Ensimmäiset äänestyspaikat aukesivat USA:ssa hetki sitten. Edessämme on pitkä ja jännittävä vaali-ilta + yö. Vaalitulos selviää vasta huomenna aamulla Suomen aikaa. Tuoreimmat kannatusmittausluvut antavat Clintonille n. 4 % etumatkaa ja vedonlyöntitoimistot antavat Clintolle n. 70% mahdollisuuden voittoon. Tästä syystä melkein kaikki asiantuntijat Suomessa ja USA:ssa uskovat Clintonin voittavan.

Ongelma on vain se, että kaikki asiantuntijat ovat olleet väärässä viimeiset 12 kk tai sitä lähtien kun Trump aloitti kampanjansa kesäkuussa 2015. Miksi asiantuntijat olisivat oikeassa juuri nyt? Viimeinen argumentti mitä on käytetty on, että Clintonilla ja Demokraateilla on aivan ylivoimainen vaalikoneista republikaaneihin verrattuna. Näin he saavat paljon tehokkaammin äänestäjät liikkeelle.

Tuoreimmat ennakkoäänestystiedot epävarmoista osavaltiosta kuten Pohjois Carolinasta, Ohiosta, Floridasta ja Coloradosta antavat kuitenkin aivan toisenlaisen kuvan. Näissä ratkaisevissa osavaltioissa Trump ja republikaanit ovat onnistuneet huomattavasti paremmin kuin vuoden 2012 vaaleissa ja ainakin Ohiossa, Pohjois Carolinassa ja Coloradossa republikaaneilla oli pieni johto ennakkoäänestyksen jälkeen. Täytyy myös muistaa, ennakkoäänestys on yleensä ollut Demokraattien vahva puoli. Hyvä uutinen demokraateille on ollut että latinot ovat äänestäneet erityisen vilkkaasti ennakkoon ja todennäköisesti valtaosa heidän äänistä menee Clintonille. Kolikon kääntöpuoli taas on, että tummaihoisten ääniaktiivisuus on laskenut merkittävästi ja on heidän keskuudessa Trump on paljon suositumpi kuin mitä osattiin etukäteen arvata.

Toinen erikoisuus vaalin loppumetreillä on, että yhtäkkiä Trump nousi tasoihin demokraattien vahvoilla tukialueilla kuten Michiganissa ja Pennsylvaniassa. Ko. osavaltiot eivät ole menneet republikaaneille 28 vuoteen ja yhtäkkiä Trumpilla on näissä voiton mahdollisuus. Vastaavaa liikehdintää ei ole nähty Clinton osalta. Esimerkiksi republikaanien vahvoilla alueilla, kuten Teksasissa ja Etelä Karoliinassa Clinton mahdollisuudet ovat erittäin heikot.

Lopuksi täytyy varautua mahdolliseen Brexit ilmiöön nimellä TREXIT. On täysin mahdollista, että miljoonia Trumpin kannattajia on pysynyt piilossa ja niiden avulla Trump saakin 3-4% isomman kannatuksen. Se olisi täysin ratkaiseva tekijä ja antaisi Trumpille jopa maanvyörymävoiton. Vastaava mahdollisuutta Clintonilla ei ole. Jos hän voittaa, hän voitta niukasti niin kuin mielipidemittaukset osoittavat. Brexit kaltaisen ilmiön takana täytyy aina olla aitoa innokkuutta ja sekä kyllästystä valtaeliitin politiikkaa kohtaan. Tätä en ole nähnyt Clintonin kampanjassa tai tukijoukoissa. Eikä sitä sieltä löydy koska Clinton on melkein 100% Obaman jatke ja ihmiset ovat erittäin tyytymättömiä nykyiseen politikkaan.

Vaaliennusteeni on, että Trump voittaa kaikki Romney osavaltiot vuodelta 2012. Niiden lisäksi hän voittaa Floridassa, Iowassa, Coloradossa, Nevadassa, New Hampshiressa, Ohiossa sekä Mainen 2. vaalipiiri. Lisäksi hän tekee vielä yllätyksen ja voittaa Michiganissa joka myös Bernie Sanders yllättäen vei Clintonilta esivaalien aikana. Näin Trump saa taakseen 295 valitsijamiestä ja hänestä tulee Yhdysvaltain 45. presidentti. Voin olla väärässä mutta niin ovat asiantuntijatkin olleet näiden vaalien aikana.   

    

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Bloggaaja kirjoittaa: "On täysin mahdollista, että miljoonia Trumpin kannattajia on pysynyt piilossa ja niiden avulla Trump saakin 3-4% isomman kannatuksen. Se olisi täysin ratkaiseva tekijä ja antaisi Trumpille jopa maanvyörymävoiton".

Tässä voi todellakin toteutua sama ilmiö kuin Suomessa 2011, jolloin monet vallitsevaan politiikkaan ja valtapoliitikkoihin pettyneet lähtivät liikkeelle ja takasivat perussuomalaisten "jytkyn". Nyt tuosta ilmiöstä ei Suomessa ole enää paljoa jäljellä, kun näihin uusiinkiin, vuonna 2015 hallitusvastuuseen päässeisiin, vallanpitäjiin on kyllästytty.

Trump-ilmiön kohdalla voi käydä samalla tavalla, että jos hänet valittaisiin, häneenkin kyllästyttäisiin nopeasti. Tosiasiassa hän tuskin maailmaa kovinkaan paljoa muuttaisi, vaikka onkin luvannut amerikkalaisille kuun taivaalta.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

USA on korviaan myöten velkaantunut valtio, jonka sisäisen liiketoiminnan arvo on noin 70% kokonaisuudesta (siis 30% viennistä riippuvaista). On perin vaikea nostaa tuota 70% ylöspäin ja businessrajoja "sulkemalla" ei leipä levene. Trump mukautuisi hyvin nopeasti markkinavoimien ja elinkeinoelämän ohjaukseen. Kuten Clintonkin tulisi tekemään.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Prof. Vesa Puttonen tyynnyttelee sijoitusmarkkinoiden puolesta pelkääjiä:
On menossa isompiakin asioita parhaillaan kuin mahdollinen Trumpin valinta.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Mistähän syystä jytky jämähti, olisiko ehkä puolueessa saamattomuutta.

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Nappisuoritus (ja: kirjoitettu eilen klo 15:55). Erinomainen analyysi/ennuste, Patrick!

Käyttäjän PatrickLindman kuva
Patrick Lindman

Kiitos palautteesta! Coloradon ja Nevadan suhteen olin väärässä mutta Pennsylvania korvasi nämä. Huikea yö oli!

Käyttäjän RiittaHirvensalo kuva
Riitta Hirvensalo

Kiitos erittäin hyvästä ja asiantunrevasta analyysistä!

Käyttäjän BerndtLindman kuva
Berndt Lindman

Analyysistäsi näkee, että olet hyvin perehtynyt USA:n politiikkaan ja vaalijärjestelmään. Olen todella iloinen siitä, että Trump voitti vaalit vaikka valtaosa mediasta ja ns. asiantuntijoista sekä julkkiksista yrittivät tätä raivokkaasti estää. Tämä koskee myös Suomea. Kaiken huippuhan olisi ollut jos meidän ex. missimme olisi kourimisväitteillään ratkaissut vaalit.

Käyttäjän RiittaHirvensalo kuva
Riitta Hirvensalo

Kiitos hyvästä ja asiantuntevasta analyysistä!

Käyttäjän KajJChristianMnkknen kuva
Kaj Mönkkönen

Ainoita näkemiäni analyyseja joka ennakoi lopputuloksen aika lailla nappiin.

Toimituksen poiminnat